LEHTILÄ DRESSAGE

ANTTI LEHTILÄ

Hei, olen Antti Lehtilä – kouluratsastaja ja ammattivalmentaja. Ratsastusurheilun lisäksi työskentelen liikennelentäjänä.

 Hevoset ovat aina olleet osa elämääni, joten siirtyminen yleisurheilun pikamatkoilta täysipainoisesti kouluratsastuksen pariin vuonna 2013 tuntui luonnolliselta. Kymmenen viime vuoden aikana olen kehittänyt osaamistani kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti Suomessa, Saksassa ja Englannissa sekä kilpaillut tavoitteellisesti kouluratsastuksessa Inter-tasolle asti. Aloitin Lounais-Suomen kouluratsastuksen aluevalmentajana kesällä 2023 ja nykyään toimin myös Etelä-Suomen kouluratsastuksen aluevalmentajana. 

Vastuuvalmentajani ovat Kyra Kyrklund ja Richard White. Asun puolet vuodesta Englannissa ja valmentaudun Snowhill farmilla hevosteni kanssa. Suomessa ollessani treenaamme etäyhteydellä sekä Team Palapelin valmennuksissa säännöllisesti. Arjessa treenaamme säännöllisesti myös Kikko Kalliokosken kanssa.  Aiemmin olen saanut erittäin arvokkaita oppeja Carolina ja Warwick McleaniltaHenri Ruosteelta sekä Eevamaria Porthan-Brodellilta

Olen rakentanut saamieni oppien pohjalta oman valmennusfilosofiani, jossa yhdistyvät kokonaisvaltainen harjoittelu, hevosen hyvinvointi ja avoin kommunikointi ratsastajan kanssa. Valmentajana tavoitteenani on auttaa jokaista ratsukkoa löytämään oma potentiaalinsa ja kehittymään kestävästi pitkällä aikavälillä. 







.








 

KOULUTUS & KOKEMUS

Etelä-Suomen kouluratsastuksen aluevalmentaja 

(2025-)

Lounais-Suomen kouluratsastuksen aluevalmentaja 
(2023-) 

Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto 

(Ypäjän hevosopisto, 2022) 

Kouluratsastuksen lajivalmentaja, II-tason valmentaja 
(Ypäjä, 2020) 

Kauppatieteen kandidaatti 
(Aalto yliopisto, 2024) 

Liikennelentäjä 
(Suomen Ilmailuopisto, 2016)